MAASTO W-H
02.05.2015-03.05.2015 VIC Mustiala, Tammela 03.05.2015 VIC-R
W-H ry:n maasto-ja veteraanimestaruus 2015 ja SIC ry:n maastomestaruus 2015,
 EMM-15 karsintakilpailu
Koe oli samalla W-H ry:n mestaruus- ja veteraanimestaruuskilpailu, SIC ry:n (italianvinttikoirat ja cirnecot) mestaruuskilpailu,
 että SVKL:n EMM-15 karsintakilpailu, sekä sunnuntaina NAM (näöllään ajavien koirien maastokoe rhodesiankoirille).
Lähtökohta kokeelle oli vaativa. Koe vietiin läpi kahdella eri radalla, joka siis vaati henkilöstöresursseja kaksinkertaisesti lähes joka toimipisteessä)
 joka taasen lisäsi kustannuksia huomattavasti, mutta lopputulos oli kiitettävä ja huom.-myös eläinlääkäreitä 2 kpl, jotka myös olivat tyytyväisiä kokeeseen.
 Sanonta "halvalla ei saa hyvää" piti tässäkin paikkansa. Tämä järjestely mahdollisti sen, että la. koe päättyi klo. 18.30 ja su. 16.35 (palkinnot jne. jaettu,
 valmiit lähtemään kotiin) - inhimillistä kaikille osapuolille. Järjestelyt alusta loppuun kiitettävät. Saamani tiedon mukaan toimihenkilöitä kokeessa yli 50 henkeä! 
Tämä ei onnistu pelkällä yhden kerhon jäsenillä, vaan eri kerhojen ja henkilöiden yhteistoiminnalla ja -työllä. 
La. 144 koiralla osallistumisoikeus kokeeseen, joista 97 whippettiä-huikea määrä. Su. vastaava luku 113. Molempina päivinä sää kolea
. La. sateen uhka päällä ja vasta aivan lopussa ripsi hieman, millä ei kuitenkaan vaikutusta suorituksiin. Su. auringonpaisteen lämpöä viilensi tuuli pohjoisesta.
 Koemaastona syksyn puinnin jäljiltä sänkipelto. Sopivan pehmeä alusta. Radalla 1 enemmän profiilieroa kuin radalla 2. 
Rata 1: pitkä ja mielenkiintoinen. Ratamestarin erikoinen lähdössä. Vetolaite etuoikealla, valtaosa koirista alkoi ennakoimaan vieheen kulkua juuri äänen suuntaan,
 mutta eipä se sinne mennytkään, vaan lähtikin vasemmalle - siinä sitten oltiin huuli pyöreänä ja tulikin kiire kääntää kelkka oikeaan suuntaan - hieno yksityiskohta.
 Loppua kohti nousua, joten kestävyys tuli esille, tai pikemminkin sen puute, jota esiintyi yllättävän paljon. Eri kokoluokille omat pituudet juostaville matkoille.
 Rata 2 oli erilainen. Vaativuutta olisi saanut olla enemmän. La. rataa muutettiin hieman lisäämällä rissoja ja sillä saatiin sik-sakkia enemmän aikaan että pituutta lisää.
 Eli erityyppiset radat ae:ssä että finaalissa. Lähdöt rytmitettiin niin ettei samaan aikaan juostu molemmilla radoilla-periaatteella toisella juostiin ja toisella palautettiin.
 Vieheenvedot onnistuivat, palautukset nopeita. Em. asioiden luonnistuttua 9-10 lähtöä/tunti. Su. kova tuuli aiheutti radalla 2 aivan lopussa vieheen juuttumisen rissaan.
 Sillä ei ollut vaikutusta enää kilpailusuoritusten arvosteluun.
Kokeessa 13 arvostelevaa tuomaria. Finaaliin päässyt koira sai arvostelun kuudelta eri tuomarilta ja kahdelta eri radalta. 
Tuomarineuvoston pj:na kokeen yt ja varayt (J Hietala ja P Örn), pl whu:n aikana P Örnin tilalla H Seppälä. Palkintotuomareilla vaihtomiehistö. La.
 loukkaantumisia 0 kpl ja su. 5 lievää. Diskejä la. 1 kpl ja su. 3 kpl. Su koejuoksijoina molemmilla radoilla borzoi,
 jotka suorittivat määrätyn koejuoksun kilpailukirjan takaisinsaamiseksi - molemmat hyväksytty-vastaanottajina J Hietala ja P Örn.
 Italianvinttikoirauroksilla 4/7 keskeytystä? Aivan kärjessä wh:llä yllättävän isot erot. Unkarinvinttikoirien taso hyvä erit. nartuissa 4/8 sertiä. 
Afgaaneissa ilahduttava osallistujamäärä. Pääosin puuttui se lopullinen innokkuus, ketteryys ja fyysinen kestävyys, 
mikä vaaditaan mm. sertin arvoiseen suoritukseen.    
NAM koe
Kokeeseen otti osaa 8 koiraa, 3 urosta ja 5 narttua. Ae: tulosten perusteella 5 koiraa pääsi finaaliin, parhaan tulokseen päästiin 217 pisteellä.
 Suoritukset olivat tasaisen hyviä, mutta joka osa-alueelta jäi puuttumaan viimeinen tehokkuus mikä mm. vaaditaan sertin arvoiseen suoritukseen. 
Kaikki finaaliin päässeet koirat saivat yli 400 pistettä. Yksi sert tuloksella 450 - eli juuri riittävästi.
ylt. Jari Hietala
Kirjan Tammela   2-3.5.2015 Country Alkuerä points pos comment
no Nimi / Name S/ikä Ser Titt. Säkä Omistaja / Owner kerho pis sij fin yht sij huom
italianvinttikoira - urokset
2571 GOD SAVE THE QUEEN DE MAGISTRIS U/3,6 Valio   35,1 Marie Kontinen, Leena Jääskelä LL 233 1 244 477 1 SERTK SIC MM-15
2092 PIKKUNEIDIN BOHEMIAN SUNSET U/5 3 CVM-14 35,9 Emma Haikonen, Leif Lindegren HVK 189 3 197 386 2  
3251 DARIO ANNAPERLA U/3,4     37,5 Juho Paasonen HVK 204 2 179 383 3  
2323 NORTHGATE'S MIDNIGHT FANTASY U/4,3 Valio   36,5 Saara Kokko OSVKH 85 4   85 4  
2202 SOLTAR'S ROCK N' ROLL U/4,8 1   37,5 Olga Raukola HVK 84 5   84 5  
2930 KURNOUS CHI U/2,3 3   36,4 Sanna Strang LL 68 6   68 6  
3108 ADHIRA MARK DE TEKONEVA U/2,2     37,1 Essi Paloma, Ari Raappana OSVKH 65 7   65 7  
italianvinttikoira - nartut
3025 TARUMETSÄN RAKKAUDEN TÄHTIPÖLYÄ N/2,8 4   37,6 Taru Uuttu PVK 232 1 249 481 1 SERTK FI KVA-m SIC MM-15
3061 KURNOUS DIAMANTA N/2     35,1 Marie Kontinen LL 188 6 247 435 2  
3193 TARUMETSÄN KIPINÖITÄ TUULEEN N/1,6     37,6 Annika Uuttu PVK 220 3 209 429 3  
2039 GRANADA DELLA CASA PULCINELLA N/5 1   35,2 Minna Åkerman LL 222 2 207 429 4  
1699 VILPERTIN DANZA N/6,4vet Valio SMM-11, DVM -11, CVM-12 38,0 Taru Kiuru SIC 220 3 205 425 5  
1833 BERYLLINE FAZERIN SININEN N/5,3     37,7 Liisa Ukkola-Vuoti, Sauli Vuoti HVK 206 5 201 407 6  
2048 TARUMETSÄN PIENI LÄMPÖINEN N/7,2vet Valio   37,9 Taru Uuttu PVK 175 7 191 366 7  
2682 YLLADIAN MAGNOLIA N/3,2 1   34,7 Leena Jääskelä HVK 135 8   135 8  
italianvinttikoira > 38 cm
3086 ACIRE MISTER CARAMEL U/2     44,4 Riina Lummekari SIC 233 1 249 482 1 SERTK SIC MM-15
2672 KULHOUND WALKING ON SUNSHINE N/3,7 4   40,0 Varpu Karhu PVK 233 1 246 479 2 SERTK FI KVA-m
2727 ART DALL' ARCO U/3,2 3   38,7 Liisa Ukkola-Vuoti, Sauli Vuoti SIC 220 4 233 453 3 SERTK FI KVA-m
2886 PISTONHEAD ANDERSON SILVA U/2,4 4   41,5 Liisa Ukkola-Vuoti, Sauli Vuoti HVK 225 3 228 453 4 SERTK FI KVA-m
3039 YLLADIAN UNFINISHED BUSINESS U/2,3 2   45,0 Varpu Hulsi, Jarkko Suokas MOSH 173 5 194 367 5  
2862 TARUMETSÄN RAKAS PIKKU KIITÄJÄ U/2,8     38,6 Sari Merve LL 130 6   130 6  
2872 NORTHGATE'S ONE IN A MILLION U/2,4     42,5 Saara Kokko OSVKH 122 7   122 7  
2047 BERYLLINE F MINOR U/5,3 1   39,5 Henriika Lindroos HVK 109 8   109 8  
2891 ACIRE BE MY BOY U/3     41,9 Riina Lummekari SIC 96 9   96 9  
whippet - urokset
2828 INDIAN HILL'S ARAMIS U/2,6 2   50,7 Jari Forsstén LL 240 1 254 494 1 SERTK W-H MM-15
2494 MAXWIN HURRICANE U/3,5 Valio CVM-14; DVM-14  50,2 Riitta Suominen TVK 238 2 241 479 2 SERTK
3165 EMIGRANT V.D. WATERRAM U/1,7     50,2 Tuula Malvisalo, Erkki Ruusunen PVK 226 5 246 472 3 SERTK
3160 OF STREAMLINE KNICKERBOCKERS U/2,3     48,2 Heli Koskinen, Kai Mäkinen HVK 228 4 234 462 4 SERTK
2935 FIERCE FIREBALL ARROW U/2,5 4   47,3 Pasi Hämäläinen W-H 218 9 243 461 5 SERTK FI KVA-m
2905 PLAUDITE XTREMELY FUNNY CHAP U/2,3 3   48,2 Henna Hietaharju LVKH 221 8 240 461 6 SERTK
2222 SATTUMAN BJ-JOE KIDD U/5,8 1   50,8 Virve Keltakangas, Kari Keltakangas PVK 218 9 240 458 7 SERTK
3035 OF STREAMLINE KICK 'N RUN U/2,3 1   48,9 Anni Soukainen W-H 222 7 234 456 8 SERTK
3173 LEXUS FOR MIMI CHILL'S BESTI-YA KIY U/1,5     50,0 Marko Pessi, Anna Reponen, Marko Pessi W-H 229 3 225 454 9 SERTK
1156 PIKKUNEIDIN BORN TO FLY U/7,7vet Valio   50,9 Anne Koikkalainen, Matti Koikkalainen MIVIKS 217 11 233 450 10 SERTK W-H vet MM-15
3038 TIGER'S CHAOS BREAKING THE SILENCE U/2,2 2   50,3 Annica Ojala W-H 211 16 238 449 11  
3016 TIGER'S CHAOS BREAKING NEWS U/2,2 3   49,9 Riitta Vepsäläinen W-H 212 15 235 447 12  
1337 KIITURIN NN-REMY MARTIN U/6,7vet Valio   51,0 Tarja Seppänen MOSH 224 6 220 444 13  
2510 PALETIN TEQUILA U/3,3 1   47,9 Birgitta Lepistö PVK 209 17 234 443 14  
2072 BRONA V.D. WATERRAM U/5 Valio SMM-12; CVM-13  51,0 Tuula Malvisalo, Erkki Ruusunen PVK 213 14 224 437 15  
3152 EFFLORESCO'S MALVERNICO U/2     48,1 Anna-Elisa Liinamo W-H 194 23 239 433 16  
2328 ROKINET'S BLACKBERRY U/4,2 Valio SMM -13    48,3 Harri Koivula K-SVKK 206 18 227 433 17  
1890 PALETIN SOULMAN U/5,3 Valio   50,7 Merja Lautala, Jorma Lautala K-SVK 214 13 218 432 18  
2622 JUSTIINSAJUU U/3,3 3   50,4 Janika Vilppula PVK 195 22 230 425 19  
2944 OF STREAMLINE KNOCKOUT U/2,3 1   49,4 Jari Stöckell HVK 215 12 209 424 20  
2983 C'MERE NOTTAMBULO U/2,8 2   50,6 Tarja Luusua K-SVKK 194 23 228 422 21  
2818 INDIAN HILL'S ARAGON U/2,6 1   50,8 Merja Lahti, Mikko Lahti, Veera Lahti PVK 205 19 206 411 22  
2745 NYANSSIN CHIVAS REGAL U/2,9 4   49,6 Janne Sepponen K-SVKK 198 20 211 409 23  
2888 BESTIES EARL GREY U/2,3 3   49,1 Joni Harjuhahto, Minna Harjuhahto OSVKH 181 31 221 402 24  
2326 TIGER'S CHAOS OH YEAH U/4,1 1   49,2 Teija Salow W-H 193 25 208 401 25  
2139 SOPISCO DREAMS ARE FREE U/4,9 2   50,4 Marika Eklund LL 196 21 202 398 26  
3155 JATZARIN HYÖKYAALTO U/2,2     49,0 Paula Kipinä HVK 183 29 211 394 27  
2501 PALETIN TEETEE U/3,3 3   50,5 Merja Lautala, Jorma Lautala K-SVK 189 27 204 393 28  
950 PALETIN RAPIDFIRE U/7,8vet 1   49,9 Merja Lautala, Jorma Lautala PVK 191 26 202 393 29  
2705 NIGHTVISION FROZEN BY THE SUN U/4,8 1   51,0 Marko Pessi W-H 184 28 207 391 30  
2210 SOPISCO ENSIHUPI U/4,2 3   48,9 Janne Sepponen K-SVKK 173 34 214 387 31  
2636 JONNINJOUTAVA U/3,3 3   49,6 Tiina Niemelä, Esa Niemelä SSVK 183 29 196 379 32  
2152 NYANSSIN BERBERIS U/4,7 Valio DVM-13  49,5 Tarja Luusua K-SVKK 158 35 207 365 33  
1882 JUST NOSY SANDSTORM U/5,4 Valio   48,0 Taru Jäppinen MOSH 180 32   180 34  Luopui finaalista
1644 LUMINUOLEN BROKKI U/6,1vet Valio DVM-12 47,5 Pia Näsi-Vimpari OSVKH 180 32   180 35  Luopui finaalista
2604 OF STREAMLINE MILITARY MAN U/3,2     49,4 Taru Palomäki-Raikunen W-H 72 36   72 36  
whippet N > 48 ja U > 51 cm
3044 JATZARIN BARBAROSSA U/2,8 1   51,9 Timo Hartikainen LL 228 1 246 474 1 SERTK W-H yk MM-15
3177 MAGTAF FLAGSHIP FLANAGAN U/1,4     51,8 Kaija Montonen, Ilkka Montonen K-SVK 227 2 244 471 2 SERTK
2502 JEWGENISTAJAN HOKKUS-POKKUS U/3,7 Valio SVKLMM-13 51,9 Pia Näsi-Vimpari OSVKH 225 3 224 449 3  
1677 MIMI CHILL'S BOXING QUEEN N/6,5vet     49,3 Outi Reponen, Anna Silmäri W-H 220 4 221 441 4  W-H yk MM-15 VSP W-H yk vet MM-15
2760 HOOKOPLAN HENDO HENDERSON U/2,9 3   52,2 Joni Harjuhahto, Minna Harjuhahto OSVKH 215 5 219 434 5  
2839 NENATNAK ABSOLUTELY BLUE N/2,5 4   48,5 Katariina Vaaramaa HVK 196 11 231 427 6  
3154 BIC-COT'S MESTARI MINKÄ TEIT U/1,7     53,2 Paula Kipinä HVK 201 9 224 425 7  
2066 BESTIES PLUSQUE MINUSQUE U/5 2   52,9 Jenna Tähtinen HVK 194 12 226 420 8  
830 HOMELY LUCK'S LAMBORGHINI U/8,4vet 4   53,6 Marko Pitkäkaski, Henna Pitkäkaski TVK 205 7 213 418 9  
2726 BESTIES STINKY N/3 1   49,0 Ulla Sommer, Julia Sommer W-H 203 8 213 416 10  
1646 KIITURIN NN-TALISMAN U/6,7vet Valio DVM -11 54,2 Harri Pehrsson W-H 208 6 196 404 11  
2377 NIGHTVISION FEAR OF THE DARK U/4,8 2   52,3 Jaana Ylä-Outinen, Paavo Parviainen K-SVK 194 12 192 386 12  
2015 JUST NOSY MAGNETIC U/5,4 Valio DVM-13  54,4 Petriina Montonen K-SVK 184 14 200 384 13  
2878 MIMI CHILL'S MOSCOW SUPERSTAR U/2,3 1   51,8 Jaana Ylä-Outinen, Paavo Parviainen K-SVK 179 15 174 353 14  
2620 SOFTRACK FAST'N'ICY N/3,3 2   49,9 Sari Tapaninaho OSVKH 197 10   197 15  Luopui finaalista
2900 NIKITA VOM BADENERMOOR N/2,5     49,3 Sari Tapaninaho OSVKH 158 16   158 16  Luopui finaalista
2902 MIMI CHILL'S RUSSIAN LOVER U/2,3     54,8 Marko Pessi W-H   disk     -- DISK
basenji
2871 FURAHAN ASUMA ALMASI N/2,4       Tia Windahl, Päivi Salomäki K-SVKK 209 1 227 436 1  
2879 AJIBU LIKE A DREAM N/2,5 4     Sari Purho, Marjukka Anttila SUBA 200 2   200 2  Luopui finaalista
ibizanpodenco
2498 CAZAION AZENETH N/3,9 Valio CVM-14; DVM-14    Outi Partiainen SFK 222 1 245 467 1 SERTK
3257 CAZAION BRISINGIR U/1,9       Riikka Kurikka HVK 220 2 229 449 2  
2906 HUFU AMBER LIZOTA U/3,7 3     Outi Partiainen SFK 206 4 231 437 3  
2268 ARBECA'S AL MANZOR U/4,1 2     Kristiina Valtonen SFK 216 3 221 437 4  
2870 ROSENHILL'S LA-PERLA N/2,6 2     Kristiina Valtonen SFK 194 5 238 432 5  
cirneco dell'etna 
2554 IOSONO CHAMPAGNE N/3,8 Valio DVM-14    Inka Luomanmäki SIC 227 2 232 459 1 SERTK SICMM-15
2136 MARISLA'S ALESSANDRIA N/4,4 Valio SMM-12, DVM-13    Heidi Anderson, Marko Anderson SIC 225 5 228 453 2 SERTK
3123 CYRENENSIS MASCOTTE U/1,8       Nelli Nurminen, Inka Luomanmäki, Marjo Blomberg HVK 229 1 219 448 3  
2209 TULIMAAN HAZARDOUS HENDRIX U/4,6 3     Heli Seisalo-Janhunen LL 226 4 219 445 4  
2163 TULIMAAN HER HIGHNESS N/4,6 Valio CVM-13; SVKLMM-13      Sanna Koponen TVK 211 6 225 436 5  
2467 COLISTO'S ISOLA DI SICILIA N/3,8 1     Kaisa Kurki, Risto Kurki PVK 227 2 206 433 6  
2530 TULIMAAN MIA CONTESSA N/2,9 2     Sanna Koponen TVK 156 9 178 334 7  
2937 IOSONO UNIVERSO U/2,8       Elina Karlsson, Toni Miinalainen SIC 200 7 91 291 8  
2753 TULIMAAN MIO MAXIMUS U/2,9 Valio     Keijo Janhunen LL 189 8 47 236 9  
2882 IOSONO UNO DI NOI U/2,8       Maria Ketola, Ville Ollikainen HVK 134 10   134 10  
faaraokoira
3057 NORTHGATE'S PRINCE CHARMING U/2,2 1     Salla Murto, Hanna Ukura SFK 239 2 238 477 1 SERTK
3075 NORTHGATE'S POETRY IN MOTION N/2,2 1     Hanna Ukura, Veeti Ukura OSVKH 240 1 232 472 2 SERTK
2877 JATABURU SAND DOG SHAULA N/3       Jenna Leino TVK 225 3 242 467 3 SERTK
2924 SIPHRA'S CRAZY DIAMOND N/3       Sara Hostikka, Krista Differt SFK 222 4 231 453 4 SERTK
1971 SAWHORSE'S PARTY ANIMAL N/5,7 Valio     Sara Hostikka, Krista Differt, Marika Saarinen SFK 220 6 228 448 5  
3167 SAWHORSE'S MIGHTY WONDER U/2,5       Mikko Ikonen SFK 219 7 227 446 6  
1333 PAREESA ATON SA RUU U/6,9vet Valio     Emilia Kanerva, Jarno Halme SFK 222 4 217 439 7  
2614 NORTHGATE'S NOTHING ELSE MATTERS U/3,8       Hanna Ukura, Kari Ukura OSVKH 197 8 220 417 8  
whippet - nartut
2994 OF STREAMLINE KINETIC ART N/2,3 1   47,5 Marjo Stöckell W-H 261 1 252 513 1 SERTK W-HMM-15 BIF
2779 FAST PACK'S BUMBLEBEE N/2,9 2   45,9 Laura Niva, Heikki Niva OSVKH 244 2 257 501 2 SERTK
3095 TÄHTIPÖLY AURORA N/1,7     46,4 Moa Schalin HVK 228 12 249 477 3 SERTK
3033 OF STREAMLINE KEROSENE N/2,3 4   47,3 Susanna Valli HVK 231 8 243 474 4 SERTK KVA-M
2211 BARCHABELL'S KATHARSIS N/4,2 Valio   47,0 Mari Iivonen-Forsstén LL 228 12 242 470 5 SERTK
2204 RIVEREDGES AMARANTH N/5,6 1   45,8 Martta Koikkalainen MIVIKS 241 3 225 466 6 SERTK
2921 PLAUDITE XTREMELY SPICY N/2,3 3   46,3 Pirjo Jutila MOSH 234 7 231 465 7 SERTK
2692 TIGER'S CHAOS CALL ME SUGAR N/3,1 4   44,6 Tanja Paldanius SSVH 237 4 224 461 8 SERTK KVA-M
2606 OF STREAMLINE MASSIVE MISSION N/3,2 3   47,4 Marjo Stöckell W-H 220 22 227 447 9  
2892 INNA V. DIA-ROBINNE N/2,5 4   46,6 Marjo Rantanen MOSH 214 31 232 446 10  
1700 OOCHIGEA'S IZBYIROCES N/6 Valio DVM-12; SMM -13   47,9 Mari Iivonen-Forsstén W-H 237 4 208 445 11  
2470 NINE LIVES LIGHT OF LOVE N/3,6 4   47,5 Marita Kauppinen W-H 230 11 214 444 12  
2580 SÖKÖVINTIN CG-HUUMORIN-KUKKA N/3,4 3   46,4 Lotta Savolainen K-SVKK 228 12 214 442 13  
2852 WHIPLANDIAN HIGHWAY STAR N/2,6 4   43,2 Kati Soininen MOSH 220 22 218 438 14  
3049 PIKKULIISAN RAKAS MADONNA N/2,1     45,4 Piia Savolainen TVK 227 16 207 434 15  
2810 FIERCE FIREBALL ANGELICA N/2,5 4   45,9 Janne Tuominen, Jonna Tuominen MOSH 228 12 205 433 16  
2601 SÖKÖVINTIN CG-HERRAN-TERTTU N/3,4 Valio CVM-14; DVM-14  47,5 Jenni Heiskanen MOSH 231 8 202 433 17  
2277 SATANGIN MEW FOR YOU N/4,8 4   46,6 Arja Saarinen HVK 235 6 196 431 18  
3214 BIC-COT'S MESTARIN SALAISUUS N/1,7     44,6 Tiina Sivander LL 225 17 203 428 19  
3203 LAFERRARI FOR MIMI CHILL'S BESTI-YA KIY N/1,5     46,5 Anna Reponen, Keijo Reponen W-H 216 27 211 427 20  
1990 EFFLORESCO'S KHIMAIRA N/5,1 3   47,9 Anna-Elisa Liinamo W-H 223 19 203 426 21  
2646 EFFLORESCO'S LINNEA N/3,3 3   46,2 Maija Salovaara PVK 215 30 208 423 22  
3107 NEBTUNUKSEN FINANCIAL FLASH N/4,8     46,1 Sanna Vahlberg TVK 216 27 207 423 23  
2289 BESTIES Q-RANKUKKA N/4,1 3   47,8 Ulla Pelkonen HVK 222 21 201 423 24  
2649 MISTYQ CHIRPYBIRD N/3,9 1   47,9 Päivi Malinen, Jenni Ranki W-H 212 32 206 418 25  
2936 PLAUDITE XTREMELY JOYFUL N/2,3 1   43,1 Annemari Mustonen LL 211 34 206 417 26  
2062 VI'WAUN NEELA N/4,9 3   47,0 Päivi Malinen, Iitu-Maija Andersson W-H 218 24 196 414 27  
2670 SKYISTHEBEST SEABISCUIT N/3,3 Valio   47,3 Susanna Jokinen TVK 218 24 192 410 28  
1856 TUULIKELLON DAAMICO N/5,6 4   45,5 Mari Kääriäinen MOSH 211 34 198 409 29  
2655 JATZARIN BLUE DREAM N/4,2 3   44,6 Reeta Viljanen PVK 212 32 195 407 30  
2415 JUST NOSY EMERALD N/5,4 2   47,1 Taru Jäppinen MOSH 218 24 189 407 31  
2444 MIMI CHILL'S GIVE IT TO ME N/3,9 Valio   46,6 Sonja Vepsäläinen SSVH 209 38 197 406 32  
2748 NYANSSIN CARRIERE N/2,9 2   47,9 Hilppa Rikkola PVK 223 19 183 406 33 Tulos mitätöity. Puuttui uusintamittaus
1858 TUULIKELLON DIDCO N/5,6 Valio   43,3 Tiina Tuominen MOSH 210 37 194 404 34  
2853 LBLIXTEN DEL KARFO N/2,7 1   47,9 Marja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen LL 204 43 199 403 35  
1887 TIGER'S CHAOS NONSTOP PLAUDITE N/5,5 2   45,2 Pirjo Jutila, Sanna Wåg MOSH 208 39 192 400 36  
2046 TAURANGA IITA N/5,5 3   44,0 Harri Pehrsson W-H 211 34 188 399 37  
1891 TUULIKELLON DISCO N/5,6 Valio   47,1 Satu Latva-Kyyny MOSH 208 39 190 398 38  
2945 BONNYWAPIT FEEFIFOFUM N/2,4 3   47,0 Johanna Gustafsson W-H 206 42 191 397 39  
888 FINLADY V. DIA-ROBINNE N/8,1vet Valio   47,7 Janne Tuominen HVK 216 27 179 395 40  
2408 MIMI CHILL'S HETKEN TIE ON KEVYT N/3,9     47,2 Anna Reponen, Keijo Reponen W-H 207 41 181 388 41  
1943 TIGER'S CHAOS HER MESETAS N/5,2 1   46,8 Marita Kauppinen W-H 168 44 179 347 42  
3200 CRIMDON CRIMDON SAPPHIRE N/1,6     47,0 Sari Tapaninaho OSVKH 224 18   224 43  Luopui finaalista
2699 MIMI CHILL'S PRINCESS OF CHINA N/2,9 2   46,9 Anna Reponen, Keijo Reponen W-H 231 8     -- DISK
portugalinpodengo keskikokoinen
2898 ALEXANDRA'S HERITAGE CINAMOMO N/2,2       Pirjo Sipiläinen, Jari Sipiläinen HVK 240 1 217 457 1 SERTK
3019 ALEXANDRA'S HERITAGE CZARINA N/2,2 2     Katja Stigzelius HVK 230 2 220 450 2 SERTK
2793 ALEXANDRA'S HERITAGE BONITA N/2,7 4     Sirkka Rautalin LL 220 3 213 433 3  
2659 CEREJAN OLIVAIS N/3,2 3     Lilli Wastimo HVK 204 4 189 393 4  
portugalinpodengo pieni
2693 DIVERTIDOS BIANCA N/4,9       Päivi Jauhola LL 232 1 234 466 1 SERTK
2893 BLANCO ESTRELLA CORAZON N/3       Päivi Jauhola LL 217 2 212 429 2  
sloughi
2800 HAKEEM EL DJEBEL DE LA BERONDIERE U/2,4 3     Ulla Mäkinen HVK 213 2 236 449 1  
3122 AZEEM SHUBAH AL WARDA U/2,2 1     Sanna Kapanen HVK 231 1 197 428 2  
2148 ELEGANTIN MUSKOVIITTI U/4,8 3     Ulla Mäkinen HVK 207 3 203 410 3  
espanjanvinttikoira 
2513 RANDEROS XIMENA N/3,3 2     Marjo Sarlin PVK 219 1 203 422 1  
1896 ZARANDILLO QUERIDA CAMARADA N/5,7 Valio     Henna Latvamäki MOSH 210 2 202 412 2  
3100 BARBATE DE MONTE PODRIDO U/2,3       Mervi Mäkelä MOSH 98 3   98 3  
rhodesiankoira
3074 TARUJEN YATZY N/2,4 2     Marianna Raitamaa, Anne Sassi-Kaitala SRB 217 1 233 450 1 SERTK
1609 MURUMBIS BRIGHT BROLLE FOR YOU U/7,1vet 4 SMM-11, DVM -11   Liisa Hartikka SRB 216 2 226 442 2  
3139 B'WATAMU AMA BY SILAMJA N/2,1       Eeva Yrjölä, Kaisa Kosonen, Eeva Yrjölä SRB 202 4 225 427 3  
2607 TARUJEN XANDRA N/3,4       Sanna Hiltunen SRB 201 5 208 409 4  
2243 MAHIRI RETTA'S FYOR U/4,8 1     Maaret Ridanpää LL 211 3 192 403 5  
2816 IKIMBA HIMAYA N/4,1         DH Fysio, Nina Herpola SRB 144 6   144 6  
2081 KADAMO THE GIRL NEXT DOOR N/6,2vet 2     Elina Pehkonen SRB 113 7   113 7  Luokkaantui ae
2642 AMINIAFU'S HISHIMA H-OIVA U/3,1       Nina Lindqvist SRB 99 8   99 8  
saluki - urokset
2506 KIANOUSH Y-SHIRVAN U/4 2     Seija Kotti-Rantala PVK 228 1 223 451 1 SERTK
2769 EL HAMRAH HAKEEM BHARATIYA U/4,6 1     Kimmo Marjamäki HVK 217 3 232 449 2  
3011 SUNFIRE IBSAN U/2,6 3     Tuire Keskinen, Anni Lepola PVK 210 7 235 445 3  
2367 AL WATHBA DILWAR FAARIH U/4,3 Valio     Anni Lepola, Tuire Keskinen PVK 225 2 220 445 4  
2612 NON SERVIAM CREDO QUIA ABSURDUM U/4,1 Valio SMM -2013; CVM-14        Jari Sailola TVK 211 6 233 444 5  
1505 ZARABIS OLDOOZ U/6,5vet Valio     Seija Lehmusto TVK 204 11 236 440 6  
2811 CARAVAN DHUU DAWAR U/2,8 2     Hanna Järvinen, Arto Ojanperä K-SVKK 212 5 223 435 7  
2746 DESIERTO BELLEZA EMPERADOR U/4,6 1     Taija Hyvönen PVK 214 4 220 434 8  
2814 DESIERTO BELLEZA FORMULA FERRARI U/2,9       Riikka Siurola SSAK 207 9 222 429 9  
1874 RUWEIS HAYTHAM U/6,1vet Valio SMM-11   Minna Pikkarainen, Kari Pikkarainen SSVH 206 10 217 423 10  
3002 TAZILLAH EMILION U/3 1     Heidi Wiik, Alexander Wiik SSAK 210 7 213 423 11  
2215 KHRONOS MIN AL ASIFE U/4,3 Valio     Seija Lehmusto, Jari Latva-Rasku, Seija Lehmusto, Jarmo Lehmusto TVK 193 12 228 421 12  
2420 AZIZ IJAZ U/5,1 3     Tiina Salosaari SSAK 187 13 224 411 13  
2896 AAVATUULEN ANAKIN SKYWALKER U/3,1 4     Susanna Koskinen TVK 164 17 227 391 14  
3216 NON SERVIAM DELIRIUM NOCTURNUM U/1,9       Heidi Sailola TVK 181 14 209 390 15  
2134 DYYNIEN JELAL JAWHAR U/5 1     Seija Kotti-Rantala PVK 179 15 206 385 16  
3051 SALGREY'S DARSHAN U/2,4 1     Pilvi Björkman, Mika Jokinen SSAK 152 18 207 359 17  
2248 AL WATHBA DIL NAWAZ U/4,3 3     Heli Perkkiö OSVKH 172 16   172 18  Luopui finaalista
2574 TAZILLAH FAYZAL FARIS U/4 2     Heidi Wiik, Alexander Wiik SSAK   disk     -- DISK
1510 ZARABIS OZDEMIR U/6,5vet 1     Niina Käyhkö, Mika Käyhkö K-SVK   disk     -- DISK
2903 UZIDUZIT HAWKSVIEW NON SERVIAM TOMAHAWK U/2,7 3     Sirkku Moilanen LVKH 0       --  luopui ae
venäjänvinttikoira - nartut
2281 ZIVANOVA'S BYJENA MINKA N/4 3 DVM-14    Anna Terho SBK 224 3 260 484 1 SERTK
3088 RAINMAKER NEVADA NIGHTFALL N/2,2 1     Johanna Lind-Vilpponen SBK 231 2 229 460 2 SERTK
2581 KRIKOROVA ELLI N/3,7 Valio CVM-14   Ritva Kähkönen PVK 235 1 213 448 3  
2966 GOSHAGA JUSTSO MISS TOTALIS N/2,8 3     Anna Terho MIVIKS 215 4 218 433 4  
2031 POLONGAIN OLJAKOVA N/5,9 3     Pia Söderholm SBK 209 5 208 417 5  
3023 ZALOTNA ZJAWA POLOT N/2,4 1     Ella Niinistö, Tarja Nieminen SBK 197 6 213 410 6  
2742 CHARLOTTE'RUSSE OTHILIA ORLOVSKAYA N/3,3       Kati Tammisalo PVK 189 9 219 408 7  
2661 ROUSEN SVETLANA BELAYA N/3,2 1     Marjukka Bastamow SBK 195 7 194 389 8  
2813 ANNA-SU YEKATERINA N/2,9       Marinka Pyy SBK 192 8 110 302 9  
2812 ANNA-SU YASMA-BIELKA N/2,9 1     Anssi Saarinen, Annina Haili LL 112 10   112 10  
2991 BOLSHAJAN FREIJA AURELIA N/3,2 1     Anne Karikumpu, Tero Karikumpu, Sonja Karikumpu SBK 101 11   101 11  
venäjänvinttikoira - urokset
3079 ZATRAVIN FOMA FILARET U/2,2 1     Tarja Savinen SBK 223 1 233 456 1 SERTK
2914 ROUSEN SHCHUKA BEZHEVYJ U/3,2 2     Armi Lahtonen SBK 214 2 203 417 2  
2485 CHARLOTTE'RUSSE ORLOV HVOROSTOVSKY U/3,3 1     Tarja Mäkinen K-SVKK 200 5 209 409 3  
1914 CHARLOTTE'RUSSE LEOPOLD U/5,5 Valio SMM-11   Roger Westerlund, Tina Åberg SBK 214 2 194 408 4  
2499 VASILIJ TSAR BORZOIS U/3,6 4     Tina Åberg, Roger Westerlund SBK 193 6 180 373 5  
2708 ROUSEN STOYAN PYATNISTYJ U/3,2       Teija Toivola LL 184 7 184 368 6  
2819 TRICOLOGIAN JUSHKA'S SAHRAM U/2,3       Paula Hjelt, Outi Rautiainen SBK 202 4 24 226 7  Louk finaalissa
2992 BOLSHAJAN FARAMIR U/3,2 1     Anne Karikumpu, Tero Karikumpu, Sonja Karikumpu SBK 171 8   171 8  Keskeytetty: Louk ae
skotlanninhirvikoira
2413 SANDMANSCOT'S TIGHEARNACH U/4,2 Valio     Marjo Winter LL 215 1 206 421 1  
2850 SCOTTCLAN'S ANDREW FOR BLIXTEN U/2,7       Marja-Leena Arhima-Oinonen, Kyösti Oinonen LL 191 2 175 366 2  
2484 BLACK JADE'S GOOD LUCK CHARM N/3,7 Valio SVKLMM -13   ; CVM-14      Ulla Enlund, Jan Enlund LL 181 3   181 3  Keskeytetty (louk. Ae)
irlanninsusikoira
3125 YLI-KYMEN JULMETTU N/1,7       Tiina Vuorela LV 258 1 210 468 1 SERTK
2973 QUICK DREAMS CAN'T LET YOU GO N/3,1 2     Pauliina Parttimaa OSVKH 243 2 170 413 2  
3119 DEBITUS LAETUS LEAENA N/2,2 1     Maria-Susanna Nampajärvi, Moona-Sanelma Nampajärvi OSVKH 213 4 194 407 3  
2549 MAMI'S BEARDIE POOR PENNY N/4,5       Erja Holman HVK 214 3 175 389 4  
2978 SAPWOOD'S EXTREME EFFECT N/2,6 2     Mikael Tyven PVK 135 5   135 5  
unkarinvinttikoira - urokset
2476 VADÁSZOK RÉME AKKORD U/3,9 4 SMM -2013      Erja Holman HVK 250 1 219 469 1 SERTK KVA-M
2817 HAJNALI TEJSZÍNHABOS KAKAÓ U/2,9 4     Janica Ström LL 231 3 218 449 2  
3213 SZELEK SZÁRNYÁN CSIRKEFOGÓ U/4,1       Agnes Bodor PVK 240 2 197 437 3  
2754 CSABA ÓHUNGARIKUM U/3 4     Heidi Husu, Teppo Husu HVK 222 4 207 429 4  
2176 AVENINA'S CSINTALAN CSANTO U/4,8 2 DVM-13    Hanna Kivistö LL 196 6 197 393 5  
1598 AVENINA'S BIVALY U/6,5vet Valio CVM-14   Saara Pennanen, Ville Kauppinen PVK 206 5 160 366 6  
unkarinvinttikoira - nartut
2752 EGYETLEN ARANY ALMA N/3,5 Valio     Jonna Kuronen OSVKH 246 1 254 500 1 SERTK
2568 PRIMADA SHINE LIKE FULL MOON N/3 3     Emma Kimpimäki, Catarina Wikström, Emma Kimpimäki SUN 244 2 221 465 2 SERTK
2863 AVENINA'S DUNAI DONNA N/3,1 3     Nina Lehtinen SUN 228 6 228 456 3 SERTK
2804 PRIMADA FULL-BLOODED HUNTER N/3 2     Miia Pelto SUN 240 5 216 456 4 SERTK
2899 TIGRISBUNDAS EGOTUZ N/3 2     Ida Salonen, Toni Hollt PVK 243 3 199 442 5  
3170 FRUSKA THE BESTIAL FACE OF BEAUTY N/1,8       Nina Lehtinen, Minna Bergström SUN 241 4 195 436 6  
2569 PRIMADA FULL-TIME JOYJOY N/3 2     Catarina Wikström SUN 226 7 207 433 7  
2970 HAJNALI MENDEMONDA N/2,9 2     Paula Kemppainen SUN 222 8 204 426 8  
saluki - nartut
2694 ZARABIS PAYAL N/3,4 4     Satu Teräväinen TVK 245 1 228 473 1 SERTK KVA-M
2315 SALGREY'S ALINA N/4,3 3     Sari Ritari SSAK 233 3 227 460 2 SERTK Loukkaantui finaalissa
3209 TAZILLAH CARA CAMELIA N/2,2       Satu Hyvärinen SSAK 233 3 223 456 3 SERTK
2710 EL HAMRAH JAMRAH N/3,2 1     Mari Rihkajärvi, Timo Rihkajärvi SSVH 229 5 222 451 4 SERTK KVA-M
2963 TAZILLAH EVITA QUEEN N/3 4     Satu Hyvärinen SSAK 241 2 207 448 5  
2809 AAVATUULEN AHAVA NESHAMA TOVA N/3,1 1     Helena Sinikara, Seija Anttila, Keren Minz LL 227 7 220 447 6  
1766 TAZILLAH GHALIA KARMAH N/5,6 Valio CVM-12   Satu Hyvärinen SSAK 229 5 216 445 7  
2830 AAVATUULEN ARCANE MALAIKA N/3,1       Mervi Mäkinen, Tuuli Soukka PVK 224 10 220 444 8  
2686 ZARABIS PRATITI N/3,4 Valio SMM -2013; CVM-14        Björn Träskböle, Jari Latva-Rasku LVKH 210 17 227 437 9  
1954 ZARABIS OAISARA N/6,5vet Valio     Ritva Latva-Rasku, Jari Latva-Rasku SSAK 215 14 220 435 10  
2684 NON SERVIAM CTHULHU MYTHOS N/4,1 2     Minna Alanko SSAK 215 14 218 433 11  
2846 SUNFIRE IDELLE N/2,6       Piamaria Tiihonen LL 227 7 203 430 12  
2964 TAZILLAH ELIANA N/3 4     Satu Hyvärinen SSAK 203 18 216 419 13  
1844 AZIZ IRYANA N/5,1 Valio     Ulla Tolonen SSAK 217 12 202 419 14  
1545 ZARABIS ODEZIA N/6,5vet Valio SMM-12   Ritva Latva-Rasku, Jari Latva-Rasku TVK 214 16 196 410 15  
1196 AZIZ EHSAN N/7,2vet Valio     Ulla Tolonen SSAK 216 13 174 390 16  
2071 AL-YASAMIN SAMINA N/5,2 Valio     Tiina Torkko SSAK 227 7 134 361 17  
2923 HEPSANKEIKKA N/2,8 1     Moa Schalin HVK 222 11 120 342 18  
2770 MU'AZZAZ BARANDE N/3,2 3     Heli Kuusikko, Anniina Mäklin OSVKH 169 19   169 19  Luopui finaalista
2509 TAZILLAH FADIA FARAHNAZ N/4 Valio     Satu Marttila SSAK 105 20   105 20  
3021 EL-UBAID'S SINCERITY ISIS N/3,7 4     Annmari Seppä SSAK   disk     -- DISK
afgaaninvinttikoira - urokset
3063 ZABAR U/2,7       Mia Salmi, Sami Suomela, Venla Eriksson PVK 235 2 236 471 1 SERTK
2155 CHARAN V.D. BREMMEN U/5 Valio CVM-13 ;SMM-13   Marko Heinonen, Pirkko Ylkänen-Heinonen K-SVKK 229 3 235 464 2 SERTK
3150 KIRMAN UZAIR U/1,6       Ulla Sieranta, Satu Fabritius, Ulla Sieranta LL 237 1 217 454 3 SERTK
2533 HURRICANE BREMMEN OF SYNERGON U/3,9 3     Mia Salmi, Sami Suomela PVK 226 4 214 440 4  
3129 KOMINEK'S RAINS OF CASTAMERE U/2,1       Pilvi Räsänen SA-FA 217 5 209 426 5  
2586 AZARANG KOMETEN KOMMER U/3,8 Valio     Eija Kelkka, Teemu Kelkka K-SVK 216 6 197 413 6  
2422 NABILA'S BOOT SCOOT'N U/4,3 4     Anne Uravuori SA-FA 214 7 184 398 7  
2384 NABILA'S BEDTIME BUDDY U/4,3 Valio     Sylvia Säilä LVKH 175 8 206 381 8  
afgaaninvinttikoira - nartut
3244 CHANDRIKA EL QASIR N/1,6       Marko Heinonen K-SVKK 253 1 250 503 1 SERTK BIF Päivän paras ensikilpa
2645 AZARANG FARLIGA RESAN N/3,8 Valio DVM-14    Laura Elina Pasanen, Johanna Männistö SA-FA 236 2 244 480 2 SERTK
2185 CHIKARAH V.D. BREMMEN N/5 Valio SVKLM-12; CVM-14      Mia Salmi, Sami Suomela PVK 222 4 208 430 3  
3232 FAUNIN TWISTED SISTER N/3       Laura Pennanen PVK 221 5 200 421 4  
2487 AZARANG HUR GICK DET SEN N/3,8 4     Satu Teräväinen TVK 223 3 198 421 5  
1803 SCENTED BRANDI CHASTAIN N/5,5 1     Nisse Lindholm ÅVK 206 7 194 400 6  
2795 NELIAPILAN NIILIN JALOKIVI N/2,9       Rita Salonen, Antti Horto SA-FA 208 6 185 393 7  
2794 KINGSLEAH EDITH PIAF N/3       Antti Horto, Rita Salonen SA-FA 205 8 187 392 8