Vinttikoiraliiton vuoden 2019 pääerikoisnäyttelyn anomisprosessissa tapahtuneiden inhimillisten virheiden johdosta SVKL:n pääerikoisnäyttelyä ei valitettavasti tänä vuonna voida järjestää.
Vinttikoiraliitto sai tiedon näyttelyn peruuntumisesta loppuvuodesta 2018 ja on tämän jälkeen ollut useaan otteeseen yhteydessä Kennelliittoon, jotta asialle saataisiin näyttelyn järjestämisen kannalta suotuisa ratkaisu. Ikävä kyllä tämä ei kuitenkaan ole tuottanut toivottua tulosta.
Niillä roduilla, joilla ei ole omaa erikoisnäyttelyä, Kennelliiton Vuoden koira, Vuoden veteraani ja Vuoden kasvattaja -kilpailujen pisteet lasketaan tänä vuonna poikkeuksellisesti kilpailukauden viimeisestä kansainvälisestä näyttelystä, joka järjestetään 26.-27.10.2019 Seinäjoella.
Pahoittelemme suuresti pääerikoisnäyttelyn peruuntumisesta aiheutuvaa harmia.