6.-7.5.2017 Keuruu, W-H

W-H ry:n maasto- ja veteraanimaastomestaruus, SIC ry:n maastomestaruus ja avoin kilpailu

VIC

Sää puolipilvinen poutainen la +9 su +6. Pohjoistuulen viilentämä. Hyvä kilpailupaikka. Kaikki tapahtui pienellä alueella. Nurmi sopivan pehmeä, mutta ei liukas. Korkeuseroja riittävästi. Kiitokset kilpailijoille ja toimihenkilöille siitä että koe alkoi kumpanakin päivänä suunnitelman mukaan klo 9.00. Tulostaululla ja fasessa julkaistiin tulokset myös osa-aluepisteiden kera. Suosittelen tätä muissakin kokeissa ainakin tulostaulun osalta. la juoksivat pienikokoiset rodut, joten rata oli lyhyemmillä suorilla ja runsailla käännöksillä. Su oli isokokoisemmat rodut joten rata oli pitemmilä suorilla ja loivemmilla käännöksillä (harmittavasti basenjit joutuivat tälle radalle). Hyvällä päivän rotujaolla pystytään paremmin rakentamaan rotukohtainen rata. Kaksi koiraa suljettiin kokeesta vihaisen käyttäytymisen takia (purivat ihmistä). WH puri tunnistusmerkinnän tarkastajaa käteen ja IT pyri tulostaulun luona sivullista pakaraan. Koirat suljettiin pois kokeesta ja tehtiin ilmoitus Kennelliittoon vihaisen koiran käyttäytymisestä. Toisella koirista oli ensimmäinen koe joten kilpailukirjaan merkittiin myös teksti koiran seuraava koe on vasta sen ensimmäinen kilpailu. la 72 koiraa 1 loukk. 5 disk. su 29 koiraa 1 loukk. ja 3 disk. Koiria olisi saanut olla enemmänkin ja diskejä vähemmän. Kontinen Osmo ja Marie suoritti lähettäjän tehtävän, Osmo ratamestarin tehtävän ja Marie tuomariharjoittelijan tehtävän hyväksytysti.

VIC-R

Sää puolipilvinen poutainen la +9 su +6. Pohjoistuulen viilentämä. Hyvä kilpailupaikka. Kaikki tapahtui pienellä alueella. Nurmi sopivan pehmeä, mutta ei liukas. Koiria 5 kpl 1 loukk.(vahva serttiehdokas alkuerän jälkeen).

Sij. Kirja Koira / Omistaja Sp Kerho AE FIN Yht. Lisämerkinnät
italianvinttikoira > 38 cm
1. 3679 TARUMETSÄN KAS MAALISSA JO
Marja Räsänen, Harri Räsänen
U SIC 243 233 476 SERTK KVA-m SICMM-17
2. 2862 TARUMETSÄN RAKAS PIKKU KIITÄJÄ
Sari Merve
U LL 220 197 417
3. 3260 TARUMETSÄN KIITÄVÄN HETKEN ILO
Sari Merve
U LL 107 107
whippet N > 48 ja U > 51 cm – Veteraani
1. 2101 MIMI CHILL’S ROCKY PRINCE
Jukka Kosonen
U K-SVKK 218 217 435 WHVMM-17
2. 2066 BESTIES PLUSQUE MINUSQUE
Jenna Tähtinen
U HVK 206 201 407
3. 1875 TIGER’S CHAOS NO SUGAR ADDED
Tanja Paldanius
N SSVH 195 211 406
whippet – Veteraani
1. 2133 BLACKBITCH’S BOOGIE NIGHTS
Anne Oljemark
N K-SVK 225 230 455 SERTK WHVMM-17
2. 2211 BARCHABELL’S KATHARSIS
Mari Iivonen-Forsstén
N LL 225 225 450 SERTK
3. 2328 ROKINET’S BLACKBERRY
Harri Koivula
U K-SVKK 224 220 444
4. 2204 RIVEREDGES AMARANTH
Anne Koikkalainen
N SSVH 221 213 434 Loukkaantui fin
5. 2027 BERENIKE V.D. WATERRAM
Maria Jauhiainen, Juha Jauhiainen
N PVK 227 204 431
6. 1856 TUULIKELLON DAAMICO
Mari Kääriäinen
N MOSH 212 209 421
7. 1890 PALETIN SOULMAN
Merja Lautala, Jorma Lautala
U K-SVK 195 169 364
cirneco dell’etna
1. 3178 FLIGHTMASTER UNIQUE HAZE
Marja-Leena Kaasinen
N PVK 228 243 471 SERTK SICMM-17
2. 3641 TRUCKER’S BONFIRE HEART
Kaisa Kaartinen, Sanna Koponen
N HVK 230 231 461 SERTK
3. 3774 TRUCKER’S CHIQUITITA
Carina Logren
N LL 228 225 453 SERTK
4. 3769 TRUCKER’S CRASH BOOM BANG
Mikko Ilosalo, Johanna Kurki
U HVK 222 215 437
5. 3623 TRUCKER’S BAD TO THE BONE
Sanna Koponen
U TVK 207 224 431
6. 2529 TULIMAAN MIA MILANCA
Kaarina Kirjonen
N TVK 214 213 427
7. 3761 TRUCKER’S CHILI CON COBONEN
Paula Virta, Sanna Koponen, Paula Virta
U PVK 205 214 419
8. 3166 TRUCKER’S APPLE OF MY EYE
Sanna Koponen
U TVK 208 196 404
italianvinttikoira
1. 3522 KURNOUS HALLDORA
Marie Kontinen, Kim Willo
N LL 240 238 478 SERTK KVA-m SICMM-17
2. 3297 ANGELO CELESTE DONATELLA
Marie Kontinen
N LL 233 226 459 SERTK
3. 3524 ISADORA GORZOWSKA PANORAMA
Marie Kontinen
N LL 210 38 248
4. 3649 PIKKUNEIDIN LITTLE MISS PERFECT
Kitte Lampola, Sakari Lampola
N PVK 170 42 212
5. 3345 VILPERTIN GIANINA
Taru Kiuru
N K-SVKK 133 133
6. 3572 KURNOUS HERMES
Sari Merve
U LL 130 130
-. 3295 YLLADIAN SKYFALL
Leena Jääskelä
U LL Suljettu finaalista
-. 3846 PIKKUNEIDIN I HAVE A DREAM
Kitte Lampola, Sakari Lampola
N PVK Luopui ae
whippet – nartut
1. 3363 ZARAQUE’S JULIET IN TEMPTATION
Anninna Oksanen, Heidi Lonnakko
N OSVKH 237 238 475 SERTK WHMM-17
2. 2715 ZARAQUE’S ILLUSION OF LOVE
Tuija Räsänen
N W-H 227 247 474 SERTK
3. 3200 CRIMDON CRIMDON SAPPHIRE
Sari Tapaninaho
N W-H 232 242 474 SERTK
4. 3540 DINACON HERO OF THE DAY
Sirpa Lihavainen
N W-H 234 236 470 SERTK
5. 2660 BLACKBITCH’S LONG KISS GOODNIGHT
Anne Oljemark
N K-SVK 227 239 466 SERTK
6. 3502 PRIMADA ARE U SUPERSTITIOUS
Anne Naukkarinen
N W-H 221 239 460 SERTK
7. 3809 MIMI CHILL’S TWILIGHT
Karoliina Vähänen
N W-H 222 237 459 SERTK
8. 3435 CHRISTMAS FLAKE GENTLE HEART
Miska-Alexander Argillander, Risto Argillander
N TVK 247 209 456 SERTK
9. 3549 BESTIES MAY DAY
Jussi Matilainen, Pauliina Ihalainen
N W-H 243 212 455 SERTK
10. 2842 WHIPLANDIAN HELLS BELLS
Veera Huotari, Nina Heinäaho
N K-SVKK 220 230 450 SERTK
11. 2692 TIGER’S CHAOS CALL ME SUGAR
Tanja Paldanius
N SSVH 216 231 447
12. 3698 TIGER’S CHAOS ROCK-A-HULA BABY
Henna Katajamäki
N LVKH 224 185 409
13. 3272 WEIKOTIN WT-CARITA
Raija Raussi
N LL 186 187 373
14. 2866 PENDAHR VANITY FAIR
Mari Kääriäinen
N MOSH 218 133 351
15. 3344 TIGER’S CHAOS EPIC SELFIE
Nina Laaksonen
N LV 203 32 235
16. 2841 JAGODAS LUI-MEME
Paula Puttonen
N K-SVKK 200 200 Luopui finaalista
-. 2808 INDIAN HILL’S ADELINE
Laura Valkama, Tomas Andersson
N LL DISK
-. 3387 POPPY HONEY’S SOME LIKE IT HOT
Marja Nuottanen
N LVKH DISKFI
whippet N > 48 ja U > 51 cm
1. 3816 KUTRIN LENNI
Kristiina Ruohola
U PVK 234 239 473 SERTK WHMM-17
2. 3337 MIMI CHILL’S AVA ADORABLE
Erja Lahtinen
N K-SVKK 235 233 468 SERTK
3. 3699 NINE LIVES SOUNDS LIKE CHAOS
Henna Katajamäki, Sanna Wåg
U LVKH 229 235 464 SERTK
4. 3483 APPLE GARDEN’S ETERNAL FLAME
Raija Raussi
N LL 240 218 458 SERTK
5. 3220 VI’WAUN SINGING SOLO
Kristiina Ruohola
U PVK 223 227 450 SERTK
6. 3810 AZARIN ELEAZAR
Katariina Rauko, Kari Eklund, Katariina Rauko
U HVK 217 227 444
7. 2772 NYANSSIN COCAINE
Johanna Savolainen
U K-SVKK 226 216 442
8. 3876 TÄYSIKUUN SYKSYN SÄVEL
Tuuli Alander
U K-SVKK 214 226 440
9. 3341 BESTIES UPPER CLASS
Terhi Paavola, Harri Nurmela
U W-H 213 217 430
10. 2656 SOFTRACK FAST’N’SLOW
Riikka Linnala, Jussi Linnala
U K-SVKK 215 211 426
11. 2878 MIMI CHILL’S MOSCOW SUPERSTAR
Jaana Ylä-Outinen, Paavo Parviainen
U K-SVK 203 190 393
12. 3617 GIOBALDI ALEXANDER MCQUEEN
Anne Harju
U W-H 207 182 389
13. 2720 SOFTRACK FAST’N’FUNNY
Anu Hakala
N PVK 205 205 Luopui finaalista
-. 3177 MAGTAF FLAGSHIP FLANAGAN
Kaija Montonen, Ilkka Montonen
U K-SVK DISK
-. 3409 POPPY HONEY’S SPEED OF SOUND
Minna Nuottanen
U W-H DISKFI
whippet – urokset
1. 3532 SKYISTHEBEST FLYLIKEANEAGLE
Anne Koikkalainen
U SSVH 238 240 478 SERTK WHMM-17 BIF
2. 3637 ENCAUTOM’S MORE OF ME
Taru Lumme, Juhani Tammi
U HVK 236 241 477 SERTK
3. 3131 EDDY HAWK V.D. WATERRAM
Juha Jauhiainen, Jori Jauhiainen
U PVK 220 230 450 SERTK
4. 3396 BROOKWAY CUSTOM MADE ASTON
Salla Hukari
U W-H 204 240 444
5. 3421 SNOW HILL FULL SAIL
Salla Hukari
U W-H 200 225 425
6. 3795 BELLTOWN INFLAMES
Miska-Alexander Argillander, Nina Viskari, Miska-Alexander Argillander
U W-H 207 214 421
7. 3390 GASELLE’S FELLINI
Katariina Rauko, Kari Eklund
U HVK 197 138 335
8. 3399 TÄYSIKUUN KESÄILLANHEILA
Tuuli Alander
U K-SVKK 184 136 320
-. 3512 PRIMADA SUPERMANFROMTHESTARS
Emilia Sironen
U K-SVKK DISK
-. 3443 NURKKANIITYN EE KAET LOKINPOEKA
Terhi Kauppinen
U W-H Suljettu ae
unkarinvinttikoira
1. 2802 PRIMADA FULL OF ATTITUDE
Sini Huviranta, Anne Naukkarinen, Sini Huviranta
U SUN 239 0 239
2. 3749 ETELKÖZI-NYÚLÁSZ GRÉTA
Nina Herpola
N TVK 183 0 183
faaraokoira
1. 3056 ONNENTUOJAN AARIA
Satu Hänninen, Jari Hänninen
N PVK 228 235 463 SERTK
2. 3797 NORTHGATE’S ROCK PRINCESS
Hanna Ukura, Kari Ukura
N OSVKH 222 232 454 SERTK
3. 3796 NORTHGATE’S ROCK THE WORLD
Hanna Ukura, Kari Ukura
U OSVKH 183 232 415
irlanninsusikoira
1. 3437 RIVERWOLF PAMELA EWING
Maria Jokinen
N PVK 231 228 459 SERTK
2. 3609 MACCAURA PLATINUM DOLLY OF MB
Hanna Pirttilahti
N HVK 200 221 421
basenji
1. 3504 SOLEBAS JOLLY MOOD
Minna Hiippala
N LVKH 231 205 436
2. 3126 BULLDOBAS ZAPPA SAFEGUARD
Laura Hänninen
U PVK 219 0 219
-. 3818 AJIBU PROUD MARY
Marjukka Anttila
N SUBA DISKFI
-. 3513 AJIBU MOOVIN’N’GROOVIN’
Tuula Jalonen, Säde Jalonen
U HVK DISKFI
afgaaninvinttikoira
1. 3777 ALFAJIRI BALA NASHTA
Johanna Wallenius, Mia Salmi
N SA-FA 246 238 484 SERTK
2. 3244 CHANDRIKA EL QASIR
Pirkko Ylkänen-Heinonen, Marko Heinonen, Pirkko Ylkänen-Heinonen
N K-SVKK 235 244 479 SERTK
saluki
1. 3767 ZARABIS RAAHIL
Marika Leppänen
U SSAK 240 245 485 SERTK
2. 3759 AAVATUULEN VAN VELVEL
Sari Pekkarinen, Timo Pekkarinen
U LL 239 238 477 SERTK
3. 3468 NOX INFINITA ATHENE NOCTUA
Hanna Ojanperä, Arto Ojanperä
N SSAK 242 233 475 SERTK Loukkaantui fin
4. 3477 ZARABIS REYHAN
Seija Lehmusto, Jarmo Lehmusto
U TVK 237 233 470 SERTK KVA-m
5. 3528 DIX DAX MAGIC SMARAGDI
Mervi Männikkö
U K-SVKK 233 236 469 SERTK
6. 3134 ZARABIS QUADRE
Seija Lehmusto, Jarmo Lehmusto
U TVK 245 224 469 SERTK
7. 3722 NOX INFINITA ACCIPITER IMITATOR
Riikka Timonen
U SSAK 230 236 466 SERTK
8. 3569 ZARABIS ROSALIA
Jonna Hämäläinen, Jari Latva-Rasku, Ritva Latva-Rasku
N TVK 240 223 463 SERTK
9. 2679 SALMANAZAR ABLA TIGER LILY
Kirsi Sinisalo, Kirsi Liius, Mirve Liius
N PVK 224 234 458 SERTK
10. 2215 KHRONOS MIN AL ASIFE
Seija Lehmusto
U TVK 231 196 427
-. 3315 KURKIAURAN HUOKAILEVA VELHO
Sari Pekkarinen
U SSAK Luopui ae
venäjänvinttikoira
1. 3675 ZATRAVIN GASPAR
Tiina Talja
U SBK 234 200 434
2. 3385 NALIOT
Irma Westerback, Pia Söderholm
U SBK 211 210 421
3. 3113 ZATRAVIN FARIDA
Emma Luoma, Taina Luoma
N SBK 216 196 412
4. 3805 CYMABRESJEVA STILINAJA
Pia Söderholm, Miika Ylipahkala
N SBK 199 194 393
5. 3246 C’ESTA LA VIE ARISTO CANE
Tanja Sydänmäki
U SSVK 197 179 376
rhodesiankoira
1. 3776 OHINIYA FREEDOM OF LEGEND
Anne Vepsäläinen
N SRB 225 219 444
2. 3514 BAWABU EMEKA ENYINNAYA
Sergiy Nazarko, Natalia Nazarko
U SRB 224 218 442
3. 2932 BAWABU DAMAMLI DIANI
Reetta Mikkola, Jari Mikkola
N K-SVKK 172 205 377
4. 3425 MBWASIMBA MILELE WENDY
Anne Vepsäläinen
N SRB 181 194 375
5. 3424 MBWASIMBA MILELE GHOFIRA
Anne Vepsäläinen
N SRB 239 239 Louk ae keskeytetty