Suomen ajuemestaruus 2016

Ajuekokeen ensimmäinen arvokilpailu, jonka järjestelyistä vastasi Suomen Borzoiklubi ry. Koeapaikka Mänttä-Vilppula, koealueena jo aiemmista maastokokeista tuttu laaja kumpuileva pelto. Pellolta puitu vilja, alustassa viljan sänki ja 20-30 cm korkea tiivis pehmeä heinäkasvusto. Maaston korkeuserot ja tiivis aluskasvillisuus teki juostavista radoista raskaat, ja varsinkin pienempikokoisille koirille erittäin vaativat. Ratojen pituudet 800-900m.

Kokeeseen ilmoitettu 10 ajuetta, jotka kaikki myös osallistuivat kokeeseen. Osallistujien taso vaativissa olosuhteissa SM-kokeen arvoisesti hyvä osalla erittäin hyvä. Aivan huippusuorituksiin ei kuitenkaan ylletty. Kokeen luonteeseen kuuluu että pienet epäonnistumiset vaikuttavat tuloksiin. Tuomarineuvosto toimi tarkasti ja johdonmukaisesti.

Ensimmäisen ajuekokeen Suomenmestaruuden vei Rhodesiankoiraajue kahdella tasapainoisella suorituksella, joista varsinkin finaalijuoksu oli koko kokeen paras. Seuraavina kaksi Salukiajuetta, jotka myös ylsivät sertifikaatiin oikeuttaviin pisteisiin. Neljänneksi sijoittunut Sloughiajue jäi harmittavasti yhden pisteen sertin arvoisesta tuloksesta. Kaikki ajueet saivat hyväksytyn tuloksen jolloin kokonaistulostasoa voidaan pitää hyvänä.

Harmittavasti Borzoiajueet puuttuivat kokonaan. Ajueita kuitenkin viidestä rodusta enemmistönä Salukit viidellä ajueella.

Tuomarineuvoston puheenjohtaja finaaleissa Jari Hietala. Pelkintotuomareina Sarri Alanne ja Hannele Holmström.

Erinomaisesti toteutettu kenneltapahtuma, josta kiitos Borzoiklubille joka on alusta asti ollut aktiivinen koelajin kehittämisessä joka näin sai arvokkaan huipennuksen.

Ylituomari Pertti Päivärinta

Sij. Kirja Rotu Koira / Omistaja Sp Kerho AE FIN Yht. Lisämerkinnät
1. 3074 RH TARUJEN YATZY N SRB 224 249 473 SERTK
2183 RH OZRHODE TRY AND STOP ME N SRB SERTK
2607 RH TARUJEN XANDRA N SRB SERTK
2. 2612 SA NON SERVIAM CREDO QUIA ABSURDUM U TVK 230 228 458 SERTK
3147 SA NON SERVIAM DOMINA ANIMARUM N SSAK SERTK
2684 SA NON SERVIAM CTHULHU MYTHOS N SSAK SERTK
3. 1476 SA SHARRAQUE ASVINN U K-SVKK 218 233 451 SERTK KVA-A
2811 SA CARAVAN DHUU DAWAR U K-SVKK SERTK
3494 SA YUZAK AURANGZEB U SSAK SERTK
4. 2800 SL HAKEEM EL DJEBEL DE LA BERONDIERE U SLAZA 212 237 449
2148 SL ELEGANTIN MUSKOVIITTI U SLAZA
3117 SL ISIS EL NELIAPILAN DE LA BERONDIERE N HVK
5. 1917 SA YUZAK SELMA N SSAK 201 245 446
3495 SA YUZAK AZADBEH U SSAK
3469 SA NOX INFINITA ARENARIA INTERPRES U K-SVKK
6. 1460 SA NON SERVIAM ANAX IMPERATOR U SSAK 214 227 441
3216 SA NON SERVIAM DELIRIUM NOCTURNUM U TVK
3336 SA NON SERVIAM DISCORDIA CONCORS N LL
7. 2134 SA DYYNIEN JELAL JAWHAR U PVK 215 225 440
2506 SA KIANOUSH Y-SHIRVAN U PVK
3281 SA DYYNIEN LI LIYAM U PVK
8. 2147 CI MARISLA’S AMANTEA N LVKH 186 196 382
3182 CI TRUCKER’S ABSOLUTELY FABULOUS N LVKH
3123 CI CYRENENSIS MASCOTTE U HVK
9. 3183 CI BOXING HELENA’S NASCAR U PVK 174 199 373
2529 CI TULIMAAN MIA MILANCA N TVK
3641 CI TRUCKER’S BONFIRE HEART N HVK
10. 2892 WH INNA V. DIA-ROBINNE N K-SVKK 180 143 323
1800 WH TUULIKELLON DINACO N K-SVKK
2562 WH BLACKBITCH’S LARA CROFT N K-SVKK